Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Dragsfjärdin seurakuntatalo
Duo-konsertti suomalaisen (Itävallassa asuvan) viulistin Sylvia Hurttian ja ruotsalaisen pianistin Daniel Beskowin kanssa. He esittävät Sibeliuksen, Kuulan, Stenhammarin, Griegin ja Mozartin tuotantoa. Konsertti on osa Kemiönsaaren seurakunnan konserttisarjaa "Anna kevään soida"
Wienissä perustettu viulu-piano-duo vierailee Kemiönsaaren seurakunnassa. Duossa soittaa Sylvia Hurttia viulua ja Daniel Beskow pianoa. He ovat vuoden 2021 sekä kevään 2022 aikana tehneet ja tekevät edelleen kirkookonsertteja sekä Suomessa että Ruotsissa. Tunninmittainen konsertti sisältää lähinnä pohjoimaisesta romantiikkaperinteestä kumpuavaa musiikkia.
Suomalainen viulisti Sylvia Hurttia esiintyy säännöllisesti kansainvälisillä estradeilla soolo-, kamarimusiikki, sekä orkesterimuusikkona. Hän on konsertoinut lähes kaikki Euroopan maissa, Amerikassa, Australiassa, Japanssa ja Kiinassa. Sylvia aloitti viulunsoiton neljvuotiaana Turun konservatoriossa. Opinnot veivät sittemmin Saksaan, Unkariin ja Itävaltaan.
Ruotsalaisella Daniel Beskowilla on järkyttämätön maine pianistina. Beskow debytoi Kööpenhaminassa vuonna 2012 ja on siitä saakka herättänyt suurta kiinnostusta eurooppalaisissa musiikkipiireissä. Hän on opiskellut pianonsoittoa muun muassa Tukholman Kungliga musikhögskolanissa. Daniel on saavuttanut suuria menestyksiä musiikkikilpailuissa. Hän voitti ensimmäiset palkinnot tanskalaisen Kungliga musikakademin solistikilpailussa sekä kamarimusiikkikilpailussa vuonna 2010.
Tervetuloa konserttiin Dragsfjärdin seurakuntatalolle, sunnuntaina 29 toukokuuta klo 15.00. Vapaa pääsy, ohjelmalehtinen 10€.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Kemiönsaaren seurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä