Hautajaiset

Läheisen menettäminen voi olla hyvin vaikeaa. Hän, joka vielä äsken oli seurassamme, ei ole enää täällä. Emme saa enää kuulla hänen ääntään tai kohdata hänen katsettaan. Kuolema on lopullinen ja ratkaiseva, ja sen tähden se voi tuntua sekä vieraalta että pelottavalta. Mutta rakkaus ei lopu koskaan ja sen tähden kokoonnumme hautajaisiin. Rakkaudesta Jumala uhrasi kalleimman, mitä hänellä oli, poikansa Jeesuksen Kristuksen, jotta saisimme uuden elämän uskon kautta. Vaikka kuolema on katkaissut kaikki maalliset siteet, emme voi lakata näyttämästä rakkauttamme ja kiitollisuuttamme niille, jotka ovat jättäneet meidät.

”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävä ja rakastavat häntä.”

Ps. 103: 15-17

 

Käytännön asioita mietittäväksi

Yhteydenotto seurakuntaan

Kun joku on kuollut, ottavat omaiset yhteyden kirkkoherranvirastoon käymällä siellä tai puhelimitse. Varataan hautajaispäivä ja paikka hautajaisia ja mahdollista muistotilaisuutta varten. Kirkkoherranvirastosta varataan myös pappi ja kanttori hautajaisiin ja muistotilaisuuteen sekä hautapaikka.

 

Sielunkellot

Sielunkellot on vanha perinne, jolla kerrotaan, että seurakunnan jäsen on kuollut. Samalla, kun varataan aika hautajaisia varten, sovitaan sielunkellojen soitosta. Kelloja soitetaan klo 10.00 siinä kirkossa, jossa hautajaiset ovat.

 

Keskustelu papin kanssa

Pappi ottaa yhteyttä omaisiin ja sopii ajasta ja paikasta, jolloin keskustellaan yhdessä ja suunnitellaan hautajaiset.

 

Hautajaiset

Voitte lukea lisää hautajaisten kulusta TÄÄLTÄ.

 

Muistohetki

Muistohetki voidaan pitää seurakuntakodissa tai muussa valitussa paikassa. Omaiset voivat itse valita, kuka hoitaa muistohetken tarjoilun. Paikkakunnan hautajaistoimistot ja muut yritykset tarjoavat tätä palvelua. Ottakaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon, niin autamme teitä.

 

Kiitosrukous

Hautajaisten jälkeisenä sunnuntaina seurakunta rukoilee vainajan puolesta.

 

Kynttilöiden sytyttäminen

Pyhäinpäivänä vietetään jumalanpalvelusta Kemiön, Västanfjärdin, Hiittisten ja Dragsfjärdin kirkoissa. Silloin sytytetään kynttilät kaikille, jotka ovat kuolleet viime Pyhäinpäivän jälkeen.

 

Hautajaiset