Rajoitettu henkilömäärä seurakunnan tiloissa 30.1.2022 asti.


Huonontuneen koronatilanteen johdosta on suurinta sallittua henkilömäärää seurakunnan kirkoissa ja muissa tiloissa rajoitettava uskonnollisissa kokoontumisissa niin, että voidaan pitää turvallisuusväli. Sisätiloissa järjestettävään uskonnolliseen tilaisuuteen voi ottaa sisälle 1.1.2022 alkaen 1/5 tilan enimmäishenkilömäärästä. Rajoitukset koskevat esimerkiksi jumalanpalveluksia, hautauksia ja muita kirkollisia toimituksia.

Seurakunnassa suunnitellut yleisötilaisuudet kuten konsertit perutaan Varsinais-Suomen alueella 30.1.2022 asti.  Määräystä ei voida kiertää koronapassilla. 


Seuraamme viranomaisten turvallisuusmääräyksiä ja suosituksia toiminnassamme. Suosittelemme, että seurakunnan tilaisuuksiin osallistuva on rokotettu, käyttää maskia,  säilyttää etäisyyden ja pesee kädet.  Toimitiloissa on käytössä käsien desinfiointiainetta sekä ohjeet turvallisesta toiminnasta. Seurakuntatilat ja pinnat puhdistetaan säännöllisesti.
Seurakunnan kaikille kirkoille ja kappeleille on vahvistettu suurin määrä henkilöitä, jolloin turvavälin pitäminen on mahdollista. Suurimmat henkilömäärät ovat alempana.


Kirkot

  • Kemiön kirkko – 100 henkilöä
  • Västanfjärdin vanha kirkko – 25 henkilöä
  • Västanfjärdin uusi kirkko - 50 henkilöä
  • Dragsfjärdin kirkko – 75 henkilöä
  • Taalintehtaan kirkko – 30 henkilöä
  • Hiittisten kirkko – 65 henkilöä
  • Dragsfjärdin kappeli – ei toimituksia

Ryhmätoiminta

Aikuisryhmät sekä kuorot ovat tauolla 30.1.2022 asti.

Lapsiryhmät alkavat taas 24.1.2022. Ryhmävetäjät ilmoittavat tarkemmin viikolla 3.